JoutsentuotteetJoutsenkriteerit
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

ELOKUUN MERKKITUOTE

Maatilamatkailuyritys Putikon Hovi

IMG 5170

Punkaharjulla sijaitseva Putikon Hovi on ensimmäinen Joutsenmerkitty maatilamatkailukohde Pohjoismaissa. Merkki myönnettiin Putikon Hoville heinäkuussa 2010.


Putikon Hovi sijaitsee Kaakkois-Suomessa luonnonkauniilla alueella Punkaharjun kunnan Putikon kylässä 80 km:n päässä Imatralta ja 40 km:n päässä Savonlinnasta. Luonnonsuojelu on erottamaton osa kartanon toimintaa ja tila on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.  Viime aikoina Putikon Hovi on alkanut järjestää myös johonkin ympäristönsuojelun osa-alueeseen liittyviä luontolomia yritysten työntekijöille.


Putikon Hovi käsittää vanhan maatilan rakennuskannan. Tila on perustettu pääosin 1700-luvun loppupuolella ja siellä voidaan majoittaa kerralla jopa 40 vierasta. Tilalla järjestetään myös museo- ja näyttelytoimintaa isossa, yli 1600 m2 käsittävässä entisessä karjanhoitorakennuksessa.


Putikon Hovin kotisivut




Joutsenmerkki asettaa vaatimuksia mm. hotellien ja retkeilymajojen

• energiankulutukselle

• vedenkulutukselle

• siivouksessa ja astianpesussa käytettäville aineille

• jätehuollolle

• sisustusmateriaaleille

• hankinnoille

• kylmälaitteiden, lämpöpumppujen ja ilmastointilaitteiden kylmäaineille

• ravintolassa tarjottaville ruoille


Ei riitä, että vaatimukset täyttyvät merkin hakuhetkellä, vaan majoitusyrityksen tulee merkin saamisen jälkeen vuosittain raportoida vaatimusten täyttymisestä SFS-Ympäristömerkintään. Yrityksen tulee myös sitoutua pitkäjänteiseen työhön ympäristökuormituksen pienentämiseksi sillä merkin käyttöoikeus ei ole ikuinen. Joutsenmerkkivaatimuksia kiristetään määräajoin ja yrityksen tulee tällöin osoittaa täyttävänsä uudet, tiukennetut vaatimukset säilyttääkseen merkin käyttöoikeuden.



P5290077 DSC08743


Tulosta sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä