JoutsentuotteetJoutsenkriteerit
Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

SINI-tuotteiden valmistus lähtee luonnosta


Aino Maatta 1


Tamminen kuja johtaa suoraan Erkylän kartanon pihalle Hausjärvellä. Perille pääsee seuraamalla Sinituotteen viittoja. Upeassa kartanomaisemassa sijaitseva konttori on osa imagoa, jonka Sinituote haluaa välittää itsestään. Ympäristöystävällisyys ja kotimaisuus ovat yritykselle tärkeitä arvoja.


– Konttorimme on sijainnut kartanomiljöössä vuodesta 1988 lähtien. Yrityksen omistava Brotheruksen perhe asuu kartanon päärakennuksessa ja Sinituotteen konttori on piharakennuksessa. Kartano ratsastustalleineen on museoviraston suojelukohde, esittelee yrityksen varatoimitusjohtaja Aino Määttä.


Kansainvälinen yritys voi toimia yhtä hyvin maaseudun rauhassa kuin suurkaupungissa.


– Täältä on hyvät yhteydet maailmalle. Lentokentälle ajaa 50 minuutissa ja Helsinkiin menee saman verran aikaa, sanoo paljon ulkomailla matkustava Määttä.



Sinipiian vaihtovarsi toimii yhä


Sinituotteen mikrokuituliinat ja mopit saivat Joutsenmerkin käyttöoikeuden vuonna 2008. Mikrokuituliinat on valmistettu ympäristöystävällisesti, ja ne kestävät kymmeniä konepesuja.


- Joutsenmerkin saaminen oli noin vuoden kestävä prosessi, jossa selvitettiin, että myös alihankkijat täyttävät joutsenmerkin kriteerit. Lopuksi tuotteemme testattiin Saksassa.


Määtän mukaan ympäristöystävällisyys on ollut mukana 1970-luvun SINI-välinevarressa. Se on suunniteltu niin, että moppi- ja liinaosa voidaan vaihtaa.

– Meillä on edelleen käytössä sama välinevarsi. Jos jollakin on tallella 70-luvun SINI-välinevarsi, hän voi edelleen kiinnittää uuden siivousvälineen samaan varteen.

Aino Maatta 2
– Sinituote Oy sai ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä Joutsenmerkin käyttöoikeuden mikrokuitu-ikkunapesimelle ja mikrokuitumopille vuonna 2008. Nyt valikoimaan kuuluu myös muita mikrokuitutuotteita, varatoimitusjohtaja Aino Määttä kertoo.


SINI-tuotteissa periaatteena on, että kuluvat osat, esimerkiksi astiaharjan ja vessaharjan kärjet, voidaan vaihtaa ja vanha runko säilyttää.


– Suosittelemme, että SINI-tuotteet myytäisiin liikkeissä niin, että tuoteperheet ovat samalla seinällä ja varaosat helposti löydettävissä.


Määtän mukaan ekologisuus lähtee jo tuotteen suunnitteluprosessista ja käsittää sen koko elinkaaren. Valmistusvaiheessa käytetään ympäristöystävällisiä kemikaaleja.


– Kokemäen tehtaamme lämmitetään kotimaisella hakkeella ja muovijäte menee jatkojalostukseen.



Kotimaista suositaan


Valtaosa SINI-tuotteista on avainlipputuotteita, mikä kertoo, että tuotteen kotimaisuusaste on yli puolet. Sinituotteen siivous- ja keittiövälineet valmistetaan Kokemäen tehtaassa.


Lisäksi yrityksellä on Ruotsissa tytäryhtiö. Ruotsista johdetaan Puolassa toimivaa Sinituotteen toista tehdasta, jossa valmistetaan lähinnä silityslautoja ja kuivaustelineitä. Yhteensä SINI-konserni työllistää noin 250 henkilöä.


Yli 90 prosenttia yrityksen siivoustuotteista myydään suomalaisille kuluttajille.


– Koko tuotevalikoimamme on suunniteltu suomalaisille, jotka arvostavat kestäviä siivousvälineitä. Esimerkiksi mattopiiska on tuote, jota ei muualla maailmassa käytetä samalla tavoin kuin täällä, ja toinen on saunan laudepesuri, sanoo Määttä.


SINI-tuotteiden tuotekehitys jatkuu, ja uusia tuotteita on tänäkin vuonna tullut markkinoille.


– Pyrimme vastaamaan kotien muuttuviin tarpeisiin. Elämä kodeissa siirtyy yhä enemmän ulos: puutarhaan, patioille ja terasseille. Uusia tuotteitamme ovat harjat, jotka on suunniteltu pihakiveysten ja patioiden puhdistamiseen.


Teksti: Ulla Ora / peak press

Kuvat: Sinituote ja Ulla Ora / peak press




Sinituote ajattelee ympäristöä

- Joutsenmerkityt SINI-mikrokuitutuotteet puhdistavat ilman pesuaineita, pelkällä vedellä.


- SINI-vaihtopäätiskiharjoissa on vaihdettavat päät.


- SINI-siivousvälineiden muoviosat ovat kierrätyskelpoista muovia. Mopit sekä siivousliinat voidaan hävittää myös polttamalla ne energiajätteenä.


- Suurin osa yrityksen käyttämästä pakkausmateriaalista on pahvia ja kartonkia. Myös kaikki pakkauksissa käytettävät muovit voidaan hävittää polttamalla.



Lisätietoa Sinituote Oy:stä ja SINI-tuotteista löytyy osoitteesta www.sinituote.fi

Tulosta sivu















































ikkunanpesusetti joutsenm
Sinituotteen ikkunanpesusetille on myönnetty Joutsenmerkki.























Laminaattimoppi
Joutsenmerkitty laminaattimoppi kuuluu siivousvälinesarjaan, jossa yhteen välinevarteen sopivat kaikki kodin siivouksessa tarvittavat välineet.























Laminaattimoppi joutsenmmikrokuituliina joutsenm
Joutsenmerkityt mikrokuitutuotteet ovat ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto.













Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä